Laatuliidin resepti

Mistä laadukkaita liidejä oikein tulee? Ja mistä oikeastaan tiedät, että liidi on laadukas?

 

Varsinkin B2B-markkinoilla, markkinoinnin tärkein tehtävä on tuottaa myynnille laatuliidejä ja myynnin tärkein tehtävä on klousata liidejä asiakkuuksiksi. Kuulostaa helpolta? Sitä se ei kuitenkaan ole, molemmat kun ovat useiden PK-yritysten ikuisuushaasteita. Miten liidituotanto onnistuu esimerkiksi alle 10 hengen yrityksissä, joita Suomessa on 94,7% (2015)? PK-yrityksiä Suomessa on peräti 99,8%.

Haasteita liidituotannossa aiheuttavat mm. resurssipula, teknologian puute tai markkinoinnin näkeminen ”käsien heilutteluna” (termi on tuttu ainakin kauppakorkeakouluista ja termin alle eivät kuulu kovat tieteet kuten mm. taloustiede, rahoitus ja laskentatoimi). Lisäksi ostopäätös tehdään yhä vahvemmin verkkoon pohjautuvan sisällön perusteella, piilossa yritykseltä.

Kuten markkinoinnissa puhutaan monikanavamarkkinoinnista, myös liidituotannossa voidaan puhua monikanavaisesta liidituotannosta. Kun halutaan lisää laadukkaita liidejä, ei riitä, että liidejä kerätään yksin tapahtumista, uutisista, tutun tutuilta, somesta, markkinoinnilta ja niin edelleen – Näitä kaikkia tarvitaan.

Pidä huolta ainakin siitä, että verkkosivustosi toimii tehokkaana liidigeneraattorina. Verkkosivut ovat se paikka, johon markkinointiviestintä johtaa ja verkkosivuillasi voit ohjailla kauniisti kävijöitä toimimaan tietyllä tavalla. Optimaalisessa tilanteessa verkkosivusi tuottavat liidejä automaattisesti. Tässä tarvitaan sisältöä, teknologiaa ja toimintakehotteita.

Tee verkkosivustostasi ihmemaa, joka tunnistaa potentiaaliset asiakkaat ja ohjailee heitä toimimaan haluamallasi tavalla - ja näin ollen, konvertoitumaan liideiksi ja asiakkaiksi. Katso tästä esimerkiksi Vinen 6 täsmävinkkiä siihen, miten saat lisää liidejä verkkosivuiltasi:

 

Lomake 315423074 näytetään tässä.

 

Laatuliidin resepti on melko simppeli:

 

1. HOUKUTTELE

Miksi minua kiinnostaisi sinun yrityksesi tuotteet tai palvelut? Markkinoinnin tehtävä on houkutella potentiaalisia asiakkaita tutustumaan yritykseesi eri kanavissa ja saada heidät verkkosivuillesi. Mieti, missä kanavassa tavoitat haluamasi kohderyhmän parhaiten. Yksinkertaisesti matematiikka toimii verkkosivuillasi niin, että saat lisää liidejä, kun saat lisää kävijöitä verkkosivuillesi sekä saat lisää liidejä, kun konversioprosentti verkkosivuillasi nousee.

2. NURTUROI

Pidätkö minusta huolta silloin, kun vielä vasta olen ostoprosessini alkutaipaleella ja kerrotko minulle uutta tietoa aiheesta, joka minua kiinnostaa? Nurturoinnissa potentiaalista asiakasta autetaan juuri häntä kiinnostavalla aiheella hänen verkossa tekemiensä toimien perusteella. Ehkä voit kutsua ostoprosessin alkuvaiheessa olevan henkilön webinaariisi tai tarjota hänelle muuta mielenkiintoista sisältöä personoidusti. Jos henkilö on kiinnostunut tuotteesta A niin ei ole kannattavaa kertoa hänelle tuotteesta B. Auta asiakasta eri tavoin ostoprosessin eri vaiheissa.

3. KONVERTOI

Miksi minä osoittaisin suurempaa kiinnostusta tuotteitasi/palveluitasi kohtaan ja haluaisin, että minuun otetaan yhteyttä? Jotta verkkosivuvierailija konvertoituu liidiksi, tarvitaan toimintakehoitteita eli CTA:ta (call-to-action). Konversio-optimoinnilla tarkoitetaan sitä, että verkkosivuja muokataan niin, että ne tuottavat mahdollisimman paljon liidejä suhteessa kävijöihin. Nimestään huolimatta kyseessä ei ole tähtitieteellinen toimenpide ja pienillä muutoksilla voit saada paljon tuloksia aikaan.

 

Konvertoinnin jälkeen myynnin tehtäväksi jää klousata laadukkaat liidit asiakkuuksiksi. Verkkosivusto on tärkein työkalusi, jolla tuotat liidejä. Panosta siis sen kehittämiseen. Tiedätkö, mitä yksittäiset kävijät oikein puuhaavat sivustollasi?

Markkinoinnin automaatio saattaa kalskahtaa myynnin korvaan markkinointiosaston järeältä systeemiltä, johon ei haluta sekaantua. Kun taas puhutaan liidien generoimisesta, myynnin ammattilaiset näyttävät vihreää valoa. On tärkeä ymmärtää, että markkinoinnin automaatio = liidikone. Automaatio auttaa tuottamaan liidejä verkkosivustollasi ja ohjaa liidit automaattisesti myynnille juuri silloin, kun liidi on kuumimmillaan.

 

Kiinnostaako aihe lisää? Lataa nauhoitteet webinaareistamme:

 

Lisää liidejä verkkosivuilta

Hyvän liidin resepti

 

Luettu 4659 kertaa
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Automaatti vai manuaali? GDPR B2B-markkinoijan näkökulmasta »