Vine

Miten B2B-kampanja tuo eloa yrityksen markkinointiin

Luet parhaillaan Vinen Pro-sarjaa. Pro-sarja on tarkoitettu markkinoinnin ammattilaisille ja kaikille, jotka haluavat syventää ymmärrystään modernin digimarkkinoinnin mahdollisuuksista.

B2B-markkinointi eroaa kuluttajamarkkinoinnista ostopäätöksen hitauden vuoksi. Samalla kun kuluttaja saattaa tehdä ostopäätöksen yhden sosiaalisen median mainoksen perusteella, voi yrityspäättäjä vaatia viikkojen tai kuukausien lämmittelyn matkalla päätökseen. Kun kohderyhmän aktivoinnissa erilaiset kampanjat ovat kuluttajapuolella arkipäivää, ovat ne edelleen harvemmin käytössä yritysmarkkinoinnissa. Todellisuudessa hyvin toteutettu B2B-kampanja on kuitenkin oiva keino houkutella uutta kohderyhmää yrityksen palveluiden äärelle, muistuttaa bittiavaruuden seikkailijoita yrityksen olemassa olosta tai nostaa yrityksen tuotteita uuden kohderyhmän tietoisuuteen.

Kiinnostaako verkkosivujen kävijämäärien, konversioiden ja liidituotannon kasvattaminen? Ilmoittaudu maksuttomiin 30 min webinaareihimme, joissa opit lisää B2B markkinoinnin ja myynnin ajankohtaisista aiheista:

Hyvin suunniteltu kohderyhmä tarjoaa raamit onnistumiseen

Joskus kampanja jää ykkösvaihteelle vaikka kuinka vaihdetta yrittää vääntää suuremmalle. Yksi paikka, jossa ongelma usein piilee, on B2B-kampanjaa varten valittu kohderyhmä. Kohderyhmän valinnassa on hyvä pitää mielessä kolmen koon sääntö:

– Koolla on väliä
– Kaikkia ei kiinnosta
– Ketä tavoitellaan ja kenelle myydään

Kohderyhmän koko ratkaisee paljon – älä siis pelkää matematiikkaa

Jokainen voi tässä vaiheessa huokaista helpotuksesta, sillä kohderyhmän koon miettiminen ei ole rakettitiedettä, vaan matematiikkaa. Laskemalla auki tarvitsemasi luvut saat todennäköisesti loistavan arvion siitä, minkä kokoiseen kohderyhmään markkinointiasi kannattaa lähteä suuntaamaan.

Kohderyhmän kokoa arvioidessa onkin otettava laskin, kynä ja paperia pöydälle sekä purettava kaikki kampanjan luvut. Ohessa helppo esimerkki:

Yrityksesi tarjoaa palvelua, joka on asiakaskunnallesi ajankohtainen kolmen vuoden välein (esimerkiksi verkkosivu-uudistus, leasing-palvelu tai vaikkapa toimitilojen vaihto). Haluat hankkia uusia asiakkaita, joten suunnittelet tähän tarpeeseen kolmen kuukauden mittaisen kampanjan. Tiedät, että kohderyhmääsi kuuluu 3000 potentiaalista ostajayritystä. Koska tiedät, että palvelusi on ajankohtainen kolmen vuoden välein, voit olettaa, että näistä 3000:sta 1000:lla on ostoaie tämän vuoden aikana. Kolmen kuukauden kampanjassa tavoitat näistä 1000:sta siis ¼ juuri sillä hetkellä, kun he suunnittelevat ostoa. Koska yrityksesi on loistava tiedät, että teillä on mahdollisuus saada näistä 10% ostamaan palveluanne. Tällöin kampanjan aikana te saatte 25 asiakasta 3000 henkilön kohderyhmästä.

Oheinen esimerkki havainnollistaa hyvin kohderyhmän koon merkityksen. Kampanja, johon valitaan alkuun liian pieni kohderyhmä tuottaa helposti yritykselle pettymyksen. Tältä pettymykseltä vältytään, kun numeroita ei valita summan mutikassa, vaan ne mietitään olemassa olevan tiedon perusteella.  Jos samoilla tiedoilla otetaan vain 1000 henkilön kohderyhmä tippuu asiakkaiden määrä. Mikäli yritykselläsi on kampanjan tavoitteena esimerkiksi 10 uutta asiakasta, voitte laskea olemassa olevien tietojenne perusteella, kuinka suuren kohderyhmän mahdollisesti tarvitsisitte.

Kohderyhmän koon määrittely helpottuu myös mitä enemmän kampanjoita ja markkinointia yritys tekee. Mikäli yritys ei koskaan ole tehnyt minkäänlaista markkinointia on yrityksen mahdoton arvioida kovin tarkasti lukuja. Tällöin kannattaa kysyä ammattilaisilta mitä he arvioivat alanne tilanteeksi, jolloin saatte käyttöönne hyödyllistä tietoa laskukaavojen tueksi.

Jokaista kohderyhmän henkilöä ei kiinnosta palvelusi juuri tällä hetkellä, mutta muistijälki on arvokasta valuuttaa yrityksellesi.

Markkinointia ja markkinointikampanjaa suunnitellessa on tärkeää olla realisti. Jos kampanjaa rakentaessa olettaa, että jokainen sisältöihin tutustunut, sähköpostia lukenut tai kampanjasivulla vieraillut on kiinnostunut juuri sinun yrityksesi palveluista juuri sillä hetkellä, päätyy helposti pettymään. Kuten ylläolevassa esimerkissä, on tärkeä muistaa, että aina on yrityksiä, joille yrityksesi palvelu ei ole juuri sillä hetkellä ajankohtainen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki nämä ihmiset tulisi unohtaa ja heittää kasaksi käyttämättömiä kontakteja internetin pimeään nurkkaan.

Hyvin rakennettu kampanja ja asiakaslähtöisesti suunnitellut viestit jättävät muistijälkiä. B2B-markkinointi ja B2B-asiakaspolut ovat usein pitkiä ja niihin kuuluu useita vaiheita. Moni yritysostaja tutustuu, lukee kampanjamateriaalit, seikkailee sivuilla, palaa arkeensa, tutustuu uudelleen, konsultoi kaveria ja palaa kampanjanpariin muutamia kertoja ennen kuin hän tekee ostopäätöksen. Yritysmaailmassa heräteostokset ovat harvinaisia ja siksi mielessä pysyminen sekä kampanjan tuoma muistijälki ovat niin tärkeitä. Kun kohderyhmään kuuluva henkilö lukee viestejäsi tai käy sivuillasi rakennat hänen mieleensä muistijälkiä. Nämä muistijäljet ja jatkuvan viestinnän muistuttava ominaisuus varmistaa, että yrityksesi on henkilön mielessä silloin, kun hän todella tarvitsee palveluitasi. Kun panostat muistijälkiin varmistut siitä, että henkilö palaa yrityksesi pariin ja pyytää tarjouspyynnön sinulta silloin, kun hänelle sopii.

Kampanja tulee rakentaa asiakaslähtöisesti – kuka onkaan ostajasi?

Toimivimmat B2B-kampanjat ovat löytäneet tavan puhutella kohderyhmäänsä. He tietävät, millaisista sisällöistä ja viesteistä heidän kohderyhmänsä syttyy. Tämän vuoksi kampanja tulee aina rakentaa kohderyhmälähtöisesti, asiakasta ajatellen. Vaikka et tunnekaan jokaista kohderyhmän henkilöä läheisesti, voit jättää omat saappaasi pöydän viereen ja vetää nilkkoihin kohderyhmäsi henkilöiden kengät. Mitkä asiat kohderyhmääsi kiinnostavat? Miten palvelusi ratkaisee ongelman? Mitä asioita ja tietoa kohderyhmäsi arvostaa? Millaiset viestit puhuttelevat juuri heitä? Missä kanavissa kohderyhmäsi liikkuvat?

Miettimällä kohderyhmääsi pääset huomattavasti lähemmäs heidän tarpeitaan, jolloin voit luoda kampanjan, joka todella puhuttelee kohderyhmää. Parhaita tuloksia saat, kun liikut siellä missä hekin, puhut heille sopivalla tyylillä ja vielä personoit kampanjasivusi sekä sähköpostiviestintäsi niin, että viestit puhuttelevat kohderyhmäsi eri henkilöitä eri tavoin. Näin luot kohdennetun, henkilökohtaisen asiakaskokemuksen helposti osana kampanjaasi.

B2B-kampanjan kohderyhmiin valitaan helposti pelkästään toimitusjohtajia, jolloin kampanjat rakentuvat tehokkaan sähköpostiviestinnän, seurannan ja soittojen varaan. Kiireiset toimitusjohtajat ovat kyllä erinomaisia kohteita kampanjalle, mutta suunnitteluvaiheessa on aina mahdollisuus miettiä, voisiko yrityksen sisällä olla joku toinen, joka ostopäätöksen todellisuudessa tekee.

Kuvitellaan esimerkiksi, että tarjoat yrityksille palveluita, joilla he voivat helposti rakentaa visuaalisesti upeita markkinointivideoita työkalullanne. Vaikka loppupeleissä ostopäätöksen allekirjoittaa todennäköisesti toimihenkilö, on ostajasi aina lähes 100% varmuudella joku muu kuin toimitusjohtaja. Videoasiat voivat kuulua esimerkiksi viestinnän tai markkinoinnin johtajalle, joka innostuu työkalustasi ja kertoo toimitusjohtajalle, miksi heidän se pitäisi hankkia. Jos asiakaspolku lähtee aina toimitusjohtajasta jäävät monet loistavat tuotteet johtohenkilöiden kiireisen kalenterin jalkoihin, kun taas oikea kohde yrityksen sisällä voi todella innostuessaan viedä asiaa eteenpäin huimalla nopeudella. Tämän vuoksi kannattaakin kohderyhmää rajatessa miettiä, kenen ongelmia tuotteesi tai palvelusi ratkaisee ja voisiko kampanjan kohdistaa heille?

Mitä ensikohtaamisen jälkeen tapahtuu?

Jokainen meistä on varmasti saanut tänäänkin jo ainakin viisi sähköpostiviestiä. Osa palaveriasioita, osa tarjouksia, osa kampanjaviestejä ja osa lähikaupan uutiskirjeitä. On siis sanomattakin selvää jokaiselle, että yksi sähköpostiviesti on harvoin tulikuuman liidin mittari. Markkinointiin ja B2B-kampanjaan täytyykin miettiä selkeitä polkuja, joilla asiakas voi kulkea. Polkujen eri risteykset ja tienvarret antavat yrityksellesi osviittaa siitä, milloin asiakas on todella kiinnostunut palvelustasi

Kampanja on parhaimmillaan silloin, kun asiakaspolut on mietitty jatkuvilla askelilla, jotka eivät pysähdy tiiliseinään. Asiakaspolkuja kannattaa rakentaa asiakaslähtöisesti monipuolisilla sisällöillä, jotka eivät jää kaikki kampanjasivulle, vaan laadukas asiakaspolku jatkuu kampanjasivun jälkeenkin.

Asiakaspolkujen miettiminen alkaa numeroista; analytiikasta, datasta ja olemassa olevista tiedoista. Mitä tarinaa numerot kertovat – missä polku jatkuu loogisesti ja missä vastaan tulee pimeä sivukuja, joka päättyy yhtäkkiä tiiliseinään? Miten voit avata oven tiiliseinän läpi? Olethan varmistanut, että laadukas sisältö ohjaa asiakkaan myös kohti yrityspolkua, joka saa sisältöjäsi tutkivan henkilön viemään asiaa eteenpäin yrityksessä?

Hyvin mietityt sisällöt ja asiakaspolut tukevat ostopäätöstä, pitävät yrityksesi ostajien mielessä ja kuljettavat asiakasta kohti toivottuja toimenpiteitä. Kampanja on kuitenkin vain yksi välietappi kohderyhmäsi matkalla. Kampanjan ohessa yrityksesi muu markkinointi tukee ja rakentaa uusia polkuja kohderyhmälle, pitää heidät yrityksesi vaikutuspiirissä ja varmistaa, että he löytävät yrityksen juuri silloin, kun heidän ostointonsa on korkeimmillaan.

Vine tukemaan yrityksen markkinointia

Kampanja on loistava tapa tukea yrityksen markkinoinnin tekemistä, tuoda intoa uuteen kohderyhmään ja jännitystä yrityksen tavallisen markkinoinnin rinnalle. Vine mahdollistaa yrityksesi kampanjalle erinomaiset lähtökohdat. Vine toimii yrityksesi markkinoinnin moottorina ja löydät uutta kohderyhmää kampanjaasi varten Vinen Osoitepalvelusta.

Vineltä saat yrityksellesi myös selkeästi paketoidun kampanjapaketin, jolla tehostat markkinointiasi. Vinen kanssa yrityksen on helppo rakentaa kampanja, jossa seuranta, kohderyhmä ja tuloksellisuus on sisäänrakennettu osa kampanjakokonaisuutta.

Haluaisitko kuulla lisää kampanjapaketista? Jätä yhteydenottopyyntö alta niin olemme sinuun yhteyksissä pikimmiten:

Oletko mainos- tai markkinointitoimiston edustaja? Sinua voisi kiinnostaa Vine-kumppanuus ja yhteistyö! Avullamme laajennat palvelutarjontaasi ja avaat asiakkaillesi digitaalisen markkinoinnin ja markkinoinnin automaation monet mahdollisuudet. Lue lisää Vine-kumppanuudesta täällä. Kerromme mielellämme lisää!

Samanlaisia ​​artikkeleita

Markkinoinnin automaatio verkkokaupassa

Myy enemmän ja paranna asiakkaan kokemusta.

Automatisoitu tapahtumahallinta – excusez-moi?

Automatisoi kaikki, joka vie aikaasi tapahtuman luovalta suunnittelulta ja itse tapahtuman järjestämiseltä…

Miten rakentaa hyvin konvertoiva laskeutumissivu?

Kun haluat tuottaa liidejä, tehdä lisämyyntiä tai kerätä tietoa, tarvitset osuvan laskeutumissivun.

Mitä etävuosi opetti B2B yritykselle? B2B markkinoinnin ja myynnin parhaat palat vuodelle 2021

Markkinoinnin automaatiopalvelu on hyödyllinen lisäys yrityksen markkinointiviestinnän palettiin.

Lisää tunnistettuja kävijöitä verkkosivuille – Vine resepti

Jokaisen yrityksen verkkosivuilla tulisi olla tarpeeksi kävijöitä yrityksen kohderyhmän joukosta, jotta verkkosivut toimisivat tuloksellisena markkinoinnin ja myynnin kanavana. Tiedätkö keitä verkkosivuillasi liikkuu tai kuinka paljon liikennettä sivustollasi oikeastaan on? Kuinka moni verkkosivukävijöistä pysähtyy mielenkiinnolla tutkimaan yrityksesi tuotteita tai palveluita ja kuinka moni kävijöistä on vain satunnaisia ja tuntemattomia ohikulkijoita.

Suuret sivukävijämäärät aiheuttavat kyllä lukijalle endorfiiniryöpyn, mutta todellisuudessa verkkosivut tuottavat parhaiten tulosta, kun sivuillasi käy tunnistettuja kävijöitä juuri sinun yrityksesi kohderyhmän joukosta. Yksi erinomainen tapa houkutella kävijöitä sivuille on seurantaan ja tunnistamiseen pohjautuva sähköpostimarkkinointi.

Tällä reseptillä valjastat sähköpostimarkkinoinnin tärkeäksi osaksi kohderyhmäsi houkuttelua hakukonemarkkinoinnin ja some-mainonnan ohella!

Ilmoittaudu myös alta maksuttomiin markkinointi ja myynti -aiheisiin keskiviikkoaamujen webinaareihimme!

Reseptin ainekset:

Aikaa tekemiseen tarvitaan: 3 päivää

  • 1 kpl yrityksesi verkkosivut
  • Hyvin kypsytetty ja suunniteltu markkinointirekisteri/kohderyhmä, joka koostuu yrityksesi nykyisistä ja potentiaalisista asiakkaista. Rikasta kohderyhmääsi Vine Osoitepalvelulla.
  • 1 kpl sähköpostimarkkinoinnin työkalu, joka hyödyntää markkinoinnin automaatiota viestiesi vastaanottajien ja heidän toimenpiteidensä tunnistamiseen (esim. Vine markkinoinnin automaatio)
  • Muutama kohderyhmääsi kiinnostava sisältö, joita voit käyttää houkutteluun uutiskirjeissäsi ja muissa sähköpostiviesteissäsi. Valitse makusi mukaan esimerkiksi seuraavanlaisten sisältöjen joukosta:
    Yrityksesi kohderyhmälle suunniteltu blogiteksti (esim. tällainen, jota luet parhaillaan)
    Asiakastarina (esim. Vine automatisoi SVKK:n tapahtumaviestinnän)
    Tuote- tai palveluopas (esim. lue maksuton Verkkosivujen liidiopas)
    Video (esim. webinaarinauhoiteasiakkaan tai työntekijän haastattelu)
    Whitepaper tai esite (esim. 10 faktaa sähköpostimarkkinoinnista)
  • 1 kpl kohderyhmällesi suunniteltu sähköpostiviesti, esimerkiksi uutiskirje

Jos haluat parhaan lopputuloksen (enemmän kävijöitä verkkosivuillesi), lisää joukkoon vielä: 

1-3 kpl markkinoinnin automaation lähettämiä jälkiviestejä eli drip-viestejä (= automaation lähettämiä sähköpostiviestejä, jotka houkuttelevat vastaanottajaa palaamaan takaisin verkkosivuillesi ensimmäisen verkkosivuvierailun jälkeenkin)

Ohje reseptin toteutukseen: Miten saan lisää tunnistettuja kävijöitä verkkosivuille?

Näillä aineksilla houkuttelet ja tunnistat yrityksesi kohderyhmään kuuluvat verkkosivuvierailijat. B2B yrityksen on erityisen tärkeää huomata, että olemassaolevaa markkinointirekisteriä saa rikastettua ja laajennettua, kun lisäät sen joukkoon kaikki sieltä vielä puuttuvat yrityksesi kohderyhmän päättäjät. Tämä hoituu kätevästi Vinen Osoitepalvelulla, joka kuuluu Vinen palveluun, jonka avulla toteutat tämän reseptin.

Tällä ohjeella saat lisää kävijöitä yrityksesi verkkosivuille:

  1. Määrittele yrityksesi kohderyhmä
    Kenelle myyt ja miksi juuri he tarvitsevat yrityksesi tuotteita tai palveluita? Minkä toimialan ja kokoluokan yritykset ja miltä alueilta ovat nykyisiä tai potentiaalisia asiakkaitasi? Millaisissa rooleissa toimivat ne henkilöt, jotka osallistuvat ostoprosesseihin eli ketkä vaikuttavat päätökseen yrityksesi tuotteen tai palvelun hankkimisesta? Kun kohderyhmäsi on kirkastunut, lisää sen joukkoon sieltä vielä puuttuvat yrityspäättäjät oman kohderyhmäsi kriteereillä Vinen Osoitepalvelusta.

  2. Varmista, että verkkosivuillasi on yrityksesi kohderyhmää kiinnostavaa sisältöä.
    Nyt kun olet määritellyt kenelle markkinoit ja myyt, mieti seuraavaksi millainen sisältö heitä kiinnostaa ja auttaa. Millainen sisältö voisi olla asiakkaidesi apuna ongelmanratkaisussa, tiedon etsinnässä tai arjen helpottamisessa? Tarjoa erilaisille ostajapersoonille sekä eri ostopolun vaiheissa oleville henkilöille kiinnostavaa sisältöä verkkosivuillasi. Sisällöt voivat olla esimerkiksi verkkosivuiltasi ladattavia tuoteoppaita, tämän tyylinen blogiteksti, asiakastarina, video tai mikä tahansa materiaali, joka on asiakkaallesi hyödyksi. Jos resursseja sisältötekemiseen ei löydy itseltä, kerromme sinulle mielellämme Vinen kumppaniyrityksistä, jotka voivat auttaa sisältöjen suunnittelussa, luomisessa ja jakelussa. Lue lisää täältä.

  3. Ota sähköpostimarkkinointi apuun verkkosivujen kävijämäärien kasvattamisessa
    Mikäli haluat myyntiä verkkosivuiltasi, tarvitset sinne kävijöitä. Sähköpostimarkkinointi, esimerkiksi kuukausittainen uutiskirje, saavuttaa asiakkaasi ja ohjaa heidät sivustollesi. Vinen tuomat tunnistetun sähköpostimarkkinoinnin mahdollisuudet auttavat yritystäsi kohdentamaan myyntiresurssisi entistä paremmin. Lue aiheesta lisää blogistamme: Näin saat aikaan reaktioita ja tuloksia nykyaikaisella uutiskirjeviestinnällä.

  4. Luo ja lähetä uutiskirje kohderyhmällesi
    Kun olet koonnut yritystäsi kiinnostavan kohderyhmän Vinen Osoitepalvelun (yhdistettynä olemassaolevaan markkinointirekisteriisi) avulla ja varmistanut, että verkkosivuillasi on kohderyhmääsi kiinnostavaa sisältöä, aloita säännöllinen sähköpostimarkkinointi. Aloita vaikkapa kerran kuukaudessa lähetettävällä uutiskirjeellä, jonka sisällön rakennat verkkosivuillasi olevien sisältöjesi pohjalta. Tarkoituksena on saada viestin lukija kiinnostumaan viestin aiheesta hänelle sopivana ajankohtana, saada lukija etenemään viestin kautta verkkosivuillesi ja tekemään sivustolla jonkin kiinnostuksesta viestivän ja tunnistettavan toimenpiteen, esim. oppaan latauksen tai yhteydenottopyynnön (konversio). Lue aiempi blogitekstimme verkkosivujen konversioista ja asiakaspoluista: Enemmän tuloksia blogiteksteistä. Voit tutustua aiheeseen myös maksuttoman webinaarinauhoitteemme avulla:
  1. Tue säännöllistä sähköpostimarkkinointiasi houkuttelun “lisäkäsillä” eli jälkiviesteillä
    Vinen avulla seuraat ja tunnistat sivukävijäsi kiinnostuksen kohteet, jolloin voit lähettää heille aiheeseen liittyviä automoituja jälkiviestejä. Jälkiviesteillä rikastat asiakaskokemusta ja houkuttelet vierailijan palaamaan sivuillesi tutkimaan muita mielenkiintoisia sisältöjä.

  2. Annoksesi on valmis! Tämän reseptin avulla saat houkuteltua verkkosivuillesi aimo annoksen kiinnostavia sivukävijöitä kohderyhmäsi joukosta.

  3. Toista resepti jokaisen sähköpostimarkkinoinnin viestisi ja uutiskirjeesi osalta. Nauti lopputuloksesta!

Kiinnostaako verkkosivujen kävijämäärien lisääminen? Ilmoittaudu täältä maksuttomaan 30 min webinaariimme Lisää kävijöitä verkkosivuille. Webinaarissa kerromme miten saat lisää kävijöitä verkkosivuille monipuolisen sähköpostimarkkinoinnin sekä laadukkaiden B2B kohderyhmien avulla.

Sokerina pohjalla toimii automaatio

Edellä olevan verkkosivujen kävijämääriä lisäävän reseptin tärkeimpänä ainesosana toimii markkinoinnin automaatio, jonka avulla mm.

  1. rikastat olemassaolevaa markkinointirekisteriäsi uusilla kohderyhmääsi kuuluvilla B2B päättäjätiedoilla (Vinen Osoitepalvelu)
  2. luot ja lähetät B2B kohderyhmällesi laadukkaita ja sääntöjenmukaisia uutiskirjeitä (lue lisää Vinen tietosuojakäytännöistäsekä muuta sähköpostiviestintää, mm. jälkiviestejä, joilla houkuttelet sivuiltasi poistuneita henkilöitä palaamaan takaisin sivustollesi
  3. saat lisää henkilötasolla tunnistettuja kävijöitä verkkosivuillesi (= uutiskirjeiden ja muiden viestien kautta sivustollesi saapuvat yrityspäättäjät, jotka markkinoinnin automaatio tunnistaa) 
  4. seuraat uutiskirjeviestintäsi tuottamia tuloksia, mm. verkkosivukävijöiden määrää ja laatua sekä sivukävijöidesi verkkosivuillasi suorittamia toimenpiteitä, esim. tapahtumailmoittautumisia, yhteydenottopyyntöjä tai materiaalilatauksia. Lue lisää aiemmasta blogitekstistämme Aktivoi kävijäsi sivuillasi – Kartoita konversion mahdollisuudet

Saat markkinoinnin automaatiota hyödyntävällä uutiskirjeviestinnällä sekä ajantasaisilla ja kattavilla B2B kohderyhmillä lisää kävijöitä verkkosivuillesi juuri sinun yrityksesi kohderyhmän joukosta. Lisäämällä uudet kohderyhmät Vinen Osoitepalvelun yritys- ja päättäjätiedoista olemassaolevaan markkinointirekisteriisi laajennat sitä joukkoa, jolle viestit yrityksesi tuotteista ja palveluista. Kun teet rikastetulle kohderyhmällesi säännöllistä uutiskirjeviestintää Vinen avulla, saat uutiskirjeiden vastaanottajien joukosta lisää kohderyhmääsi kuuluvia, kiinnostuneita kävijöitä verkkosivuillesi.

Onnistumiseen tarvitset Vinen palvelun lisäksi ainoastaan yrityksesi verkkosivut, kohderyhmällesi suunniteltuja sisältöjä, Vinen markkinoinnin automaatiota hyödyntävän sähköpostityökalun sekä hyppysellisen rohkeutta ja kokeilunhalua. Voilà, reseptin lopputulos on valmis markkinoinnin ja myynnin nautittavaksi!

Kiinnostaako verkkosivujesi kävijämäärien lisääminen, B2B kohderyhmäsi laajentaminen sekä sähköpostimarkkinoinnin aloittaminen? Tutustu kotimaisen Vinen ketterään ja kevyesti aloitettavaan starttipakettiin täällä

Oletko mainos- tai markkinointitoimiston edustaja? Kiinnostaisiko Vine-kumppanuus ja yhteistyö? Avullamme laajennat palvelutarjontaasi ja avaat asiakkaillesi tässäkin blogitekstissä esitellyt digitaalisen markkinoinnin ja markkinoinnin automaation monet mahdollisuudet.

Jätä alta yhteydenottopyyntö niin kumppanuuspäällikkömme ottaa sinuun pikimmiten yhteyttä ja kertoo lisää Vine-kumppanuudesta. Voit lukea lisää Vine-kumppanuudesta täällä. Kerromme mielellämme lisää, jos tarjoamamme digimarkkinoinnin mahdollisuudet (lisää kävijöitä verkkosivuille & lisää konversioita verkkosivuilta & lisää liidejä verkkosivuilta) ovat asiakkaillenne ajankohtaisia!

Samanlaisia ​​artikkeleita

Markkinoinnin automaatio verkkokaupassa

Myy enemmän ja paranna asiakkaan kokemusta.

Automatisoitu tapahtumahallinta – excusez-moi?

Automatisoi kaikki, joka vie aikaasi tapahtuman luovalta suunnittelulta ja itse tapahtuman järjestämiseltä…

Miten rakentaa hyvin konvertoiva laskeutumissivu?

Kun haluat tuottaa liidejä, tehdä lisämyyntiä tai kerätä tietoa, tarvitset osuvan laskeutumissivun.

Mitä etävuosi opetti B2B yritykselle? B2B markkinoinnin ja myynnin parhaat palat vuodelle 2021

Markkinoinnin automaatiopalvelu on hyödyllinen lisäys yrityksen markkinointiviestinnän palettiin.

Aktivoi kävijäsi sivuillasi – kartoita konversion mahdollisuudet

Luet parhaillaan Vinen Pro-sarjaa. Pro-sarja on tarkoitettu markkinoinnin ammattilaisille ja kaikille, jotka haluavat syventää ymmärrystään modernin digimarkkinoinnin mahdollisuuksista. Yrityksen verkkosivuilla käy kuhina. Viikoittain sadat ihmiset seikkailevat sivustolla ja tutustuvat yrityksen tarjoamiin mahdollisuuksiin, tuotteisiin ja palveluihin. Analytiikka kertoo, että yrityksen blogeja luetaan, referensseihin tutustutaan ja yhteydenottosivulla vieraillaan ahkerasti. Kuukaudessa yritys saa kuitenkin vain kaksi yhteydenottoa kaikista näistä tuhansista mahdollisista kontakteista. Kuulostaako tämä tilanne tutulta? Ei hätää, sillä et ole yksin. Internet on täynnä erilaisia verkkosivustoja, jotka tuottavat yritykselle suhteellisen pientä tulosta verrattuna verkkosivuilla vierailevaan massaan. Onneksi verkkosivuista saa muutamalla selkeällä liikkeellä muokattua tärkeän osan yrityksen markkinoinnin ja myynnin tekemistä. Tämä vaatii yritykseltä hieman asiakastuntemusta ja halua tarjota verkkosivuilla vierailevalle tuntemattomalle massalle mielenkiintoisia aktivoitumisen elementtejä – konversiomahdollisuuksia. Verkkosivut, jotka tarjoavat kävijälleen hyödyllisiä mahdollisuuksia aktivoitua ovat kultakaivos, josta yritys voi ammentaa rajattomasti. Mitä konversiomahdollisuuksia sivustolla tulisi sitten tarjota? Tämä blogiteksti tarjoaa kattavasti ideoita ja ohjeita siihen, miten yrityksesi voi kartoittaa konversioiden mahdollisuuksia verkossa.

Miten yritys voi kartoittaa konversion mahdollisuudet?

Tärkein lähtökohta konversioiden kartoittamiselle on, että yrityksellä on verkkosivut, joille saapuu kävijöitä. Mikäli verkkosivuilla käy kymmenen ihmistä kuukaudessa, kannattaa yrityksen panostaa ensin sivuliikenteen kasvattamiseen. Yksi mahdollisuus tähän on panostaminen uutiskirjeviestintään, josta olemme kirjoittaneet esimerkiksi täällä. Konversiomahdollisuuksien kartoitus on aloitettava yrityksen omiin sivuihin tutustumisella. Usein arjen pyörityksessä, markkinoinnin perustekemisen vilskeessä ja myynnin kiireissä saattaa helposti unohtua mitä yrityksen sivuilta todellisuudessa löytyykään. Sivuja tutkiessa kannattaa kiinnittää aluksi huomiota olemassa oleviin konversiomahdollisuuksiin: mitä ne ovat? Millä sivuilla ne ovat? Miten ne tukevat ostopolkua? Sulautuvatko ne osaksi sivua, jolle ne on sijoitettu vai häiritsevätkö ne asiakaskokemusta? Näihin aiheisiin keskittymällä saa yritys hyvän kuvan sivuston nykytilasta.

Minkälaisilla konversiomahdollisuuksilla kävijää voidaan aktivoida?

Konversiomahdollisuuksia on maailmalla käytössä rajattomasti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yrityksesi tulisi nyt täyttää sivusi kaikilla mahdollisuuksilla. Aktivoivan konversiomahdollisuuden tulee tukea sivuston rakentamaa ostopolkua.

Useimmat ihmiset tunnistavat verkkosivujen peruskonversioelementit: yhteydenotto-painikkeen palvelut-sivulla ja lomakkeen yhteystiedot-sivuilla. Nämä ovat tarvepohjaisia konversiomahdollisuuksia, joihin aktivoituu kävijä vain äärimmäisen tarpeen hetkellä. Yrityksellä on kuitenkin mahdollisuus konvertoida ja aktivoida verkkosivukävijää jo huomattavasti aiemmin.

Konversiomahdollisuuksia, joita sivuiltasi voi löytyä ovat esimerkiksi:

  1. Palveluun liittyvä ladattava materiaali, jonka henkilö saa sähköpostiaan vastaan sivuiltasi.

  2. Referenssin aiheeseen liittyvä muistilista, jonka kävijä voi tilata sähköpostiinsa.

  3. Blogitekstiin ilmestyvä botti-lomake, joka keskustelee kävijän kanssa blogin aiheesta.

  4. Sivuilta poistuttaessa ilmestyvä pop-up lomake, joka kannustaa lataamaan aiheeseen liittyvän oppaan.
  5. Kaikkien näiden tehtävänä on aktivoida sivukävijää tunnistautumaan, jolloin yrityksesi saa tiedon siitä, kuka sivustolla seikkailee. Konversiomahdollisuuksia miettiessä kannattaakin ajatella mikä sisältö, keskustelu tai ladattava materiaali on sähköpostin arvoinen, koska sähköposti on minimissään tunnistautumiseen tarvittava tieto. Jos aktivoiva elementti ei tunnu arvokkaalta, ei sivukävijä siihen aktivoidukaan.

Miten konversioita käytetään osana ostopolkua?

Avaa aiemmin tutkimasi sivut ja kuvittele olevasi yrityksen asiakas. Mikäli roolileikki tuntuu hankalalta voit napata avuksesi ystävän, tutun tai työkaverin, jolle yritys on vähemmän tuttu. Sivuilla seikkaillessasi katso sivujasi erilaisista näkökulmista, huomioiden myös sivuvierailijoidesi erilaiset lähtökohdat: mitä tietoa etsii asiakas, joka tarvitsee jonkinlaista tiettyä palvelua? Entä, mitä etsii yritys, joka vertailee kyseistä yritystä kilpailijaan? Minkälaisesta tiedosta hyötyy pohtija, jolle asia ei vielä ole ajankohtainen, mutta joka voisi hyötyä yrityksestäsi joskus tulevaisuudessa? Miten asiakaspolulla voi kuljettaa henkilöä, joka tutustuu yritykseesi ensimmäistä kertaa.

Tutkimalla sivuja näistä lähtökohdista voit heti huomata puutteita sisällöissä tai tapoja, joilla voisit tukea asiakkaan ostopolkua erilaisin sisällöin. Joskus aktivoitumiseen riittää mahdollisuus ladata netistä luettu blogiteksti pdf-tiedostona. Aktivointia ei kannatakaan ajatella vaikean kautta vaan miettiä, mistä asioista sinä itse olisit kiitollinen verkkosivuilla vieraillessasi.

Konversion, kävijän aktivoinnin, tehtävä on aina tukea verkkosivukävijän ostopolkua ja asiakaskokemusta. Älä siis syötä konversioita mielivaltaisesti kaikkialle, vaan mieti, minkälaiset konversiomahdollisuudet sopivat minnekin. Jos yritykselläsi on esimerkiksi äärimmäisen monipuolinen palveluvalikko ja tiedätte jo, että moni verkkosivuvierailija katoaa sivuillenne etsiessään sitä ”oikeaa” voitte hyödyntää chatbottia, joka ilmestyy tietyssä vaiheessa sivuseikkailua sivuston oikeaan alakulmaan kysymään ”tarvitsetko apua”? Tai voitte hyödyntää interaktiivista käsikirjoitettua keskustelua, botti-lomaketta, tarjoamaan valmiiksi mietittyjä vaihtoehtoja ja yhteydenottoa sivuilla seikkailijalle. Konversion tarkoituksena on aktivoida kävijää tarjoamalla hänelle mielenkiintoista sisältöä, jonka hän kokee arvokkaana osana asiakaspolkuaan. Hyvin suunnitellut konversiot tukevat kävijän asiakaspolkua samalla, kun ne kuljettavat kävijää lähemmäs yritystäsi.

Kiinnostaako verkkosivujen konversioiden lisääminen? Katso täältä maksuton nauhoite webinaaristamme Verkkosivujen asiakaspolut ja sudenkuopat. Webinaarissa kerromme miten tunnistat verkkosivujesi asiakaspolut sekä mahdolliset sudenkuopat ja umpikujat. Ilmoittaudu alla olevasta lomakkeesta myös tuleviin ajankohtaisiin ja hyödyllisiin webinaareihimme. Muut maksuttomat webinaarinauhoitteemme voit tilata täältä.

Miten sivuston heikot kohdat voi paikata konversiolla?

Konversiomahdollisuudet voivat parhaassa tapauksessa toimia laastarina yrityksen sivuston heikoissa kohdissa. Yrityksesi voi esimerkiksi analytiikkaa seuratessaan huomata, että sivustoilla erikoisen suuri prosentti poistuu tietyn referenssin jälkeen sivulta. Tähän referenssiin voi sijoittaa mielenkiintoisen ladattavan materiaalin, sekä pop-up lomakeen, jolla poistujista osa saadaan tunnistettua ennen heidän lähtöään. Sivustolla voi myös olla blogiteksti, jota luetaan valtavasti, mutta kaikki lukijat jäävät tuntemattomiksi hahmoiksi bittiavaruuteen. Tällaiseen blogitekstiin on hyvä sijoittaa erilaisia tekstiin liittyviä aktivoivia elementtejä, kuten esimerkiksi ladattavia elementtejä. Konversiolla saadaan näin tunnistettua ainakin osa tekstiä lukevasta massasta.

Heikot kohdat löytyvät helposti tutkimalla analytiikkaa ja sivukäyttäytymistä. Kun sivuston heikot jäät on tunnistettu, on yrityksen helpompi miettiä, miten niihin voisi sijoittaa aktivointia, mitä aktivointia kannattaisi laittaa ja miten kyseiset aktivoivat konversiomahdollisuudet tukevat asiakkaan kokemusta ja ostopolkua.

Vine avuksi konversiokehitykseen

Aina omia sivuja, tai asiakkaan sivuja, ei pysty katsomaan puolueettomasti. Oma vuosien rakentaminen sumentaa näkökenttää niin, että konversiomahdollisuudet katoavat horisonttiin. Tällöin kannattaa napata avuksi ammattilainen. Vine pystyy auttamaan yritystäsi konversiokartoituksessa ja paremman konversiotekemisen suunnittelussa. Lue lisää täältä.

Oletko mainos- tai markkinointitoimiston edustaja? Kiinnostaisiko Vine-kumppanuus ja yhteistyö? Avullamme laajennat palvelutarjontaasi ja avaat asiakkaillesi digitaalisen markkinoinnin ja markkinoinnin automaation monet mahdollisuudet. Lue lisää Vine-kumppanuudesta täällä. Kerromme mielellämme lisää!

Konversiot vaikuttavat yrityksesi tuloksiin

Tunnistetulle kävijälle on huomattavasti helpompi markkinoida ja myydä kuin tuntemattomalle henkilölle. Verkkosivut ovat monelle potentiaaliselle asiakkaalle ensimmäinen kosketuspinta yritykseen, jonka vuoksi verkkosivujen konversioihin on tärkeä panostaa. Onnistunut aktivointi jää mieleen ja tuottaa lisäarvoa vierailijalle. Konversion jälkeen yritys voi kuljettaa kävijää helposti lähemmäs kohti kauppaa erilaisin viestein ja sisällöin. Hyvin suunnitellut konversiot tukevat asiakkaan ostopolkua ja tuottavat yrityksellesi tunnistettuja kävijöitä, joista ajan kanssa voi syntyä tärkeä osa yrityksen uusista asiakkaista.

Haluatko oppia lisää konversioista ja niiden hyödyistä? Tutustu näihin tutkimuksiin konversiosta:

McDowell, Wilson, Kile, 2016, An examination of retail website design and conversion rate

Jankowski, Hamari, Watrobski, 2019, A gradual approach for maximising user conversion without compromising experience with high visual intensity website elements

Kähkönen & Mutru, 2018, Verkkosivujen vaikutus yrityksen liiketoimintaan [Opinnäytetyö]

Koivisto, 2018, Web-analytiikan seurantatutkimus ja konversio-optimointi [Opinnäytetyö]

Samanlaisia ​​artikkeleita

Markkinoinnin automaatio verkkokaupassa

Myy enemmän ja paranna asiakkaan kokemusta.

Automatisoitu tapahtumahallinta – excusez-moi?

Automatisoi kaikki, joka vie aikaasi tapahtuman luovalta suunnittelulta ja itse tapahtuman järjestämiseltä…

Miten rakentaa hyvin konvertoiva laskeutumissivu?

Kun haluat tuottaa liidejä, tehdä lisämyyntiä tai kerätä tietoa, tarvitset osuvan laskeutumissivun.

Mitä etävuosi opetti B2B yritykselle? B2B markkinoinnin ja myynnin parhaat palat vuodelle 2021

Markkinoinnin automaatiopalvelu on hyödyllinen lisäys yrityksen markkinointiviestinnän palettiin.

Enemmän tuloksia blogiteksteistä – Vine resepti

Jokaisen yrityksen verkkosivujen olemassaolon tarkoituksena ja tärkeänä tavoitteena tulisi olla konversioiden aikaansaaminen ja lisääminen. Konversio on jokin verkkosivukävijän tekemä, mitattava toimenpide, esimerkiksi tapahtumailmoittautuminen, tuote- tai palveluoppaan lataus, yhteydenottopyyntö tai vaikkapa uutiskirjeen tilaus. Kun saat lisää konversioita verkkosivuilta, saat tehokkaasti lisää myyntiä ja teet markkinoinnista mitattavaa ja tuloksellista.

Yksi loistava tapa kasvattaa verkkosivujen konversioita on panostaa blogitekstien konversiomahdollisuuksiin. Varustamalla blogitekstit erilaisin konversiomahdollisuuksin varmistaa yritys tekstien tuloksellisuuden. Konversiomahdollisuudet tulee olla tarkkaan mietittynä niin, että ne tukevat tekstin luomaa asiakaspolkua. Blogitekstistä löytyvien konversiomahdollisuuksien tehtävä on aktivoida kävijää ja samalla tuottaa mitattavia tuloksia yritykselle.

Miten blogitekstit saisi paremmin osaksi yrityksen tuloksellista markkinointia ja mitä konversiomahdollisuuksia teksteihin kannattaa lisätä? Kokosimme yrityksellesi tuloksellisen blogitekstin reseptin, josta saat hyvän muistilistan tehokkaampaan blogitekemiseen!

Reseptin ainekset:

Aikaa tekemiseen tarvitaan: 1,5 päivää

1 kpl yrityksen verkkosivut
Kourallinen kävijöitä sivustollesi (mm. B2B uutiskirjeviestinnällä)
Ripaus kävijätuntemusta
Muutama yrityksesi kohderyhmän ostajapersoonille suunniteltu blogiteksti
1 kpl markkinoinnin automaatiojärjestelmä (esim. kotimainen Vine markkinoinnin automaatio), jonka avulla lisäät blogitekstiin makusi mukaan:

1-2 kpl bottilomakkeita (esimerkki alla olevassa ohjeessa kohdassa 4)
1 kpl pop up -lomake (näet esimerkin popupista, kun poistut tältä sivulta)
1-2 kpl toimintakehotteita (CTA-nappuloita), esimerkki alla

Jos haluat parhaan lopputuloksen (enemmän konversioita), lisää joukkoon vielä:
chatbot (sivustomme oikean alalaidan puhekupla)
1 kpl tapahtumailmoittautumislomake (kuten tässä blogitekstissä oleva webinaari-ilmoittautumislomake)
1-3 kpl jälkiviestejä (eli drip-viestejä), joilla lämmittelet lukijaa tekstin lukemisen jälkeenkin

Ohje reseptin toteutukseen: Miten saan enemmän tuloksia blogiteksteistä?

Nyt sinulla on ainekset blogilukijan aktivoimiseksi ja tunnistamiseksi. Erityisesti B2B-sektorin ostopolut ovat pitkiä, minkä vuoksi asiakkaan kulkemalla polulla on hyvä olla useita erilaisia aineksia aktivoimiseen. Näillä aineksilla voit koota paremman asiakaspolun verkkosivukävijöillesi, mikä tukee heidän ostopolkuaan, sekä tarjoaa yrityksellesi lisää konversioita. Monipuoliset mahdollisuudet erilaisiin polkuihin tarjoavat yrityksellesi enemmän dataa vierailijasta ja näin voitte tarjota heille entistä kohdennetumpia sisältöjä.

Tällä ohjeella saat enemmän tuloksia yrityksen blogiteksteistä:

  1. Suunnittele ja toteuta yrityksesi kohderyhmään kuuluvalle ostajapersoonalle häntä kiinnostava blogiteksti. Tarjoa sisältöjä erilaisille blogilukijoille ja ostajapersoonille sekä eri ostopolun vaiheissa oleville henkilöille. Asetu mahdollisen asiakkaasi saappaisiin ja mieti, millainen sisältö kiinnostaisi ja auttaisi juuri häntä? Jos resursseja sisältöjen luomiseen ei kiireisessä arjessa löydy itseltä, saat sisältöjen luomiseen avun mm. Vinen kumppaniyrityksiltä. Lue lisää verkkosivujen konversiokartoituksesta ja Vine-kumppanuudesta täältä.
  2. Varmista, että sivustollasi/blogissasi on tarpeeksi kävijöitä yrityksesi kohderyhmän joukosta. Ilman verkkosivukävijöitä on yrityksesi vaikea tuottaa tuloksia. Helppo tapa lisätä liikennettä sivuillesi on muun muassa B2B uutiskirjeviestintä. Uutiskirjeviestintä on saavuttanut uuden suosion näin etätyökaudella, minkä vuoksi siihen kannattaa erityisesti panostaa. Lue aiempi blogitekstimme Näin saat aikaan reaktioita ja tuloksia nykyaikaisella uutiskirjeviestinnällä.
  3. Rakenna konversioelementit tukemaan tekstiäsi. Valitse blogitekstiisi lukijan ostopolkua tukeva elementti. Tässä reseptissä näitä ovat bottilomakkeet, tapahtumailmoittautumislomake, CTA-nappula eli toimintakehote, ja pop up-lomake. Bottilomaketta varten sinun on käsikirjoitettava lyhyt keskustelu, joka näkyy tietyssä tekstikohdassa. Olet tässä tekstissä törmännyt bottilomakkeeseen muutaman kerran. Bottilomakekeskustelun ei tarvitse olla pitkä, mutta sen tehtävä on tarjota aktivointia lukijalle. Pop up-lomaketta varten tarvitset lomakkeen, joka pop up-ikkunaan sijoitetaan. Tutustu elementtien mahdollisuuksiin tarkemmin demosivuillamme.
  4. Sijoita rakentamasi konversioita lisäävät elementit osaksi blogitekstiäsi. Elementin on tarkoitus tukea lukukokemusta, ei häiritä, joten mieti elementtien paikat tarkkaan. Tässä reseptissä käytettyjen elementtien lisäksi voit hyödyntää mm. yhteydenottolomaketta, chatbotia ja drip- eli jälkiviestejä. Kaikkien respetissä esiteltyjen elementtien tehtävänä on tarjota houkuttelevia tarttumapintoja blogitekstin aiheesta kiinnostuneelle asiakkaalle. Blogitekstin jatkopolku ei tällöin jää ainoastaan “Lue seuraava blogitekstimme” -vaihtoehdon varaan. Lisäksi saat konvertoitua myös ne henkilöt, jotka ovat poistumassa tai jo poistuneet blogisivuiltasi. Voit tutustua sivuston konversioita lisääviin elementteihin myös demosivuillamme tai maksuttomassa Verkkosivujen liidioppaassamme:
  5. Ohjaa elementtien aikaansaamien konversioiden myötä syntyneet kuumat liidit myynnille ja lämmittelyä kaipaavat markkinoinnin jatkotoimenpiteiden kohteiksi.

  6. Annoksesi on valmis! Tämän reseptin avulla saat enemmän konversioita ja tuloksia yritysblogistasi. Blogilukijan rooli muuttuu hyvin suunniteltujen sisältöjen + markkinoinnin automaation aikaansaamien konversioiden myötä passiivisesta ja tuntemattomasta verkkosivuston silmäilijästä aktiiviseksi ja tunnistetuksi liidiksi sekä potentiaaliseksi asiakkaaksi.

  7. Toista resepti jokaisen blogitekstiisi osalta ja muokkaa sitä oman maun mukaan. Valitse jokaisen blogitekstin yhteyteen ne konversioita lisäävät ainekset, jotka parhaiten houkuttelevat ja opastavat lukijaa hänen matkallaan kohti ostopäätöstä.

Kiinnostaako verkkosivujen konversioiden lisääminen? Katso täältä maksuton nauhoite webinaaristamme Verkkosivujen asiakaspolut ja sudenkuopat. Webinaarissa kerromme miten tunnistat verkkosivujesi asiakaspolut sekä mahdolliset sudenkuopat ja umpikujat. Ilmoittaudu alla olevasta lomakkeesta myös tuleviin ajankohtaisiin ja hyödyllisiin webinaareihimme. Muut maksuttomat webinaarinauhoitteemme voit tilata täältä.

Sokerina pohjalla toimii automaatio

Edellä olevien blogitekstien konversioita ja tuloksia lisäävien ainesosien polttoaineena toimii markkinoinnin automaatio, joka mm.

  1. nostaa liidit suoraan myynnille blogitekstin aikaansaamien konversiotoimenpiteiden perusteella
  2. lisää blogitekstin kautta tapahtumiin ilmoittautuneet henkilöt suoraan osallistujalistoille ja automatisoidun tapahtumaviestinnän vastaanottajiksi
  3. lähettää blogilukijan lataaman materiaalin (esim. tuoteopas) suoraan hänen sähköpostiinsa ja
  4. muodostaa konversiotoimenpiteisiin pohjautuen arvokkaita ja uusia kohderyhmiä markkinoinnin jatkoviestinnän käyttöön.

Markkinoinnin työaikaa säästyy ja viestintä kohdistetaan juuri oikeille henkilöille, oikeaan aikaan ja oikealla aiheella. Blogitekstisi tuottavat lisää konversioita käden käänteessä markkinoinnin automaatiojärjestelmän “yleiskoneen” pyöriessä sisältöjen taustalla. Onnistumiseen tarvitset sen lisäksi ainoastaan yrityksesi verkkosivut, kohderyhmällesi suunniteltuja blogitekstejä sekä hyppysellisen rohkeutta ja kokeilunhalua. Voilà, reseptin lopputulos on valmis markkinoinnin ja myynnin nautittavaksi!

Oletko mainos- tai markkinointitoimiston edustaja? Kiinnostaisiko Vine-kumppanuus ja yhteistyö? Avullamme laajennat palvelutarjontaasi ja avaat asiakkaillesi digitaalisen markkinoinnin ja markkinoinnin automaation monet mahdollisuudet. Jätä alta yhteydenottopyyntö niin kumppanuuspäällikkömme ottaa sinuun pikimmiten yhteyttä, tai lue lisää Vine-kumppanuudesta täällä. Kerromme mielellämme lisää!

Samanlaisia ​​artikkeleita

Markkinoinnin automaatio verkkokaupassa

Myy enemmän ja paranna asiakkaan kokemusta.

Automatisoitu tapahtumahallinta – excusez-moi?

Automatisoi kaikki, joka vie aikaasi tapahtuman luovalta suunnittelulta ja itse tapahtuman järjestämiseltä…

Miten rakentaa hyvin konvertoiva laskeutumissivu?

Kun haluat tuottaa liidejä, tehdä lisämyyntiä tai kerätä tietoa, tarvitset osuvan laskeutumissivun.

Mitä etävuosi opetti B2B yritykselle? B2B markkinoinnin ja myynnin parhaat palat vuodelle 2021

Markkinoinnin automaatiopalvelu on hyödyllinen lisäys yrityksen markkinointiviestinnän palettiin.

Mitä etävuosi opetti B2B yritykselle? B2B markkinoinnin ja myynnin parhaat palat vuodelle 2021

Kertaus on opintojen äiti eikä oppi ojaan kaada. Erikoisen ja erilaisen etävuoden 2020 tullessa pian päätökseensä on hyvä hetki istahtaa pöydän ääreen ja koota yhteen ne vuoden aikana opitut asiat, jotka auttavat yrityksiä tavoittamaan asiakkaansa myös ensi vuonna.

Kokosimme vuoden 2020 parhaat palat B2B markkinoinnin ja myynnin avuksi. Näillä vinkeillä rakennat yrityksellesi tuloksellisen ja tehokkaan suunnitelman vuoden 2021 markkinointiin ja myyntiin.

Vinkit vuoden 2021 B2B markkinointiin ja myyntiin:

1. Tavoita ja aktivoi asiakkaasi etänä poikkeusoloihin soveltuvalla markkinoinnilla ja myynnillä

Tällä vinkillä pääset ensi vuoden suunnittelussa heti oikeille jäljille. Etäolosuhteet jatkunevat vielä jonkin aikaa ja vuosi 2021 tarjoaakin loistavan mahdollisuuden uuden aloittamiselle ja oppimiselle myös digimarkkinoinnissa.

Kuluneen vuoden 2020 opit osoittavat onneksemme, että helppokäyttöisiä keinoja tulokselliseen (etä)markkinointiin ja -myyntiin on aivan käsiemme (ja etäyhteyden) ulottuvilla. Hyödynnä niistä ainakin markkinoinnin automaation mahdollisuudet digimarkkinoinnissasi.

Vuoden alussa kerroimme miten sopeutat yrityksesi B2B markkinoinnin ja myynnin pandemian muuttamaan maailmaan. Blogitekstissä esittelimme laajasti vinkkejä poikkeusoloista selviytymiseen ja tarjosimme ideoita etäasiakassuhteiden hoitamiseen. Vinkit kannattaa ottaa käyttöön myös ensi vuoden asiakastyöhön, asiakkaiden houkutteluun, tavoittamiseen ja aktivoimiseen.

2. Ota B2B markkinoinnin keinot käyttöön asiakkaiden houkuttelussa

Me ja varmasti monet muutkin yritykset joutuivat uuden tilanteen eteen, kun kasvotusten pidetyt myynnin tapaamiset ja muut face2face -kontaktit vähenivät tai lakkasivat kokonaan pandemian myötä.

Uutiskirjeviestintä on suosiotaan nostanut ja toimiva keino asiakkaiden tavoittamiseen etänä. Sillä saat kasvatettua myös verkkosivuillesi syntyvää liikennettä. Uutiskirjeviestintä kannattaa ottaa entistä aktiivisemmin apuun asiakkaiden tavoittamisessa vuonna 2021. Vinkit tulokselliseen uutiskirjeviestintään saat blogitekstistä Näin saat aikaan reaktioita ja tuloksia nykyaikaisella B2B uutiskirjeviestinnälläMaksuttoman nauhoitteen marraskuun 2020 webinaarista Tuloksellinen B2B uutiskirjeviestintä -webinaarista voit tilata sähköpostiisi täältä.

Laadukas, kohdeyleisöllesi suunniteltu, säännöllinen uutiskirjeviestintä kasvattaa liikennettä verkkosivuillesi. Hyödynnä automaation tuomat mahdollisuudet jatkuvan viestinnän takaamiseksi, jolla pysyt kohderyhmäsi mielessä. Kun haluat kasvattaa sivuliikennettä entisestään, hyödynnä Vinen markkinoinnin automaatioon kuuluva Osoitepalvelu, jolla saat valmiit yritys- ja päättäjätiedot markkinointisi ja myyntisi käyttöön. Siten tehostat tekemistäsi entisestään.

Käytä enenevästi aikaasi kohdennettujen ja laadukkaiden sisältöjen tekemiseen, joilla tuet viestintääsi. Tutustu asiakkaamme, SVVK:n tarinaan siitä, miten he ovat hyödyntäneet Vineä viestinnän ja markkinoinnin kehittämiseenVine automatisoi SVKK:n tapahtumahallinnan ja -viestinnän ja vapautti markkinoinnille arvokasta aikaa sisältöjen kehittämiseen.

3. Saavuta parempi konversio ja aktivoi asiakas yrityksesi verkkosivuilla

Vuonna 2021 parannat verkkosivujesi konversioita ottamalla markkinoinnin automaation apuun. Verkkosivujen asiakaspolut kannattaa tehdä selkeiksi ja sivuvierailijalle kannattaa tarjota mielenkiintoisia sekä monipuolisia aktivoinnin elementtejä, joilla hän voi konvertoitua tunnistetuksi kävijäksi.

Saat paremman konversion yrityksesi omilta verkkosivuilta B2B markkinoinnin keinoilla. Niiden avulla satunnainen verkkosivukävijä, verkkosivuilta poistumassa oleva kävijä tai verkkosivuilta jo poistunut kävijä konvertoituu henkilötasolla tunnistetuksi liidiksi tai saa hänelle kohdennettua, personoitua markkinointiviestintää. Lataa maksuton verkkosivujen liidiopas B2B markkinoinnille täältä.

Varmistat nopeamman ja laadukkaamman asiakkaan opastuksen, palvelun ja aktivoinnin verkkosivuillasi ottamalla mm. sivunkonversiota parantavat 24/7 asiakaspalvelijat, chatbotin ja bottilomakkeet käyttöösi. Lue vinkit asiakkaan aktivoimiseen myös blogitekstistämme: Näin aktivoit asiakkaan verkkosivuillasi.

4. Tuota lisää laadukkaita liidejä myynnille

Jos haluat kohdentaa resurssisi tehokkaasti myös ensi vuonna, panosta laadukkaaseen liidituotantoon hyödyntämällä markkinoinnin automaation tarjoamat ratkaisut tehokkaasti.

Markkinointi pystyy tukemaan myyntiäsi aktiivisesti ja systemaattisesti, kun se tuottaa sille laadukkaita liidejä. Laadukas liidi tarkoittaa valmiiksi kiinnostunutta, henkilötasolla tunnistettua yrityspäättäjää, joka myynnin on kannattavaa ja mielekästä kontaktoida oikeaan aikaan, oikealla aiheella (Suomen Asiakastiedon ylläpitämillä yritys- ja päättäjätiedoilla sekä markkinoinnin automaation tarjoamilla taustatiedoilla varustettuna).

Tuota lisää liidejä myynnille 1. markkinoinnin automaation, 2. yrityksesi omien verkkosivujen sekä 3. asiakastasi kiinnostavien sisältöjen yhdistelmällä. Blogitekstissämme Näillä keinoilla valjastat markkinoinnin myynnin vauhdittajaksi B2B yrityksessä esittelimme konkreettiset keinot, joiden avulla paljon puhuttu markkinoinnin ja myynnin yhteispeli toimii vuoden jokaisena päivänä.

Myy tehokkaammin etänä yrityksessäsi. Toimiva etämyynti ei ole kuitenkaan yhtä kuin kasa kylmäsoittoja. Webinaaristamme Rohkeutta B2B etämyyntiin saat toimivat vinkit kauaskantoiseen etämyyntiin. Tilaa maksuton nauhoite webinaarista täällä

Miten blogitekstit saisi paremmin osaksi yrityksen tuloksellista markkinointia ja mitä konversiomahdollisuuksia teksteihin kannattaa lisätä? Kokosimme yrityksellesi tuloksellisen blogitekstin reseptin, josta saat hyvän muistilistan tehokkaampaan blogitekemiseen!

Reseptin ainekset:

Aikaa tekemiseen tarvitaan: 1,5 päivää

1 kpl yrityksen verkkosivut
Kourallinen kävijöitä sivustollesi (mm. B2B uutiskirjeviestinnällä)
Ripaus kävijätuntemusta
Muutama yrityksesi kohderyhmän ostajapersoonille suunniteltu blogiteksti
1 kpl markkinoinnin automaatiojärjestelmä (esim. kotimainen Vine markkinoinnin automaatio), jonka avulla lisäät blogitekstiin makusi mukaan:

1-2 kpl bottilomakkeita (esimerkki alla olevassa ohjeessa kohdassa 4)
1 kpl pop up -lomake (näet esimerkin popupista, kun poistut tältä sivulta)
1-2 kpl toimintakehotteita (CTA-nappuloita), esimerkki alla

Jos haluat parhaan lopputuloksen (enemmän konversioita), lisää joukkoon vielä:
chatbot (sivustomme oikean alalaidan puhekupla)
1 kpl tapahtumailmoittautumislomake (kuten tässä blogitekstissä oleva webinaari-ilmoittautumislomake)
1-3 kpl jälkiviestejä (eli drip-viestejä), joilla lämmittelet lukijaa tekstin lukemisen jälkeenkin

Ohje reseptin toteutukseen: Miten saan enemmän tuloksia blogiteksteistä?

Nyt sinulla on ainekset blogilukijan aktivoimiseksi ja tunnistamiseksi. Erityisesti B2B-sektorin ostopolut ovat pitkiä, minkä vuoksi asiakkaan kulkemalla polulla on hyvä olla useita erilaisia aineksia aktivoimiseen. Näillä aineksilla voit koota paremman asiakaspolun verkkosivukävijöillesi, mikä tukee heidän ostopolkuaan, sekä tarjoaa yrityksellesi lisää konversioita. Monipuoliset mahdollisuudet erilaisiin polkuihin tarjoavat yrityksellesi enemmän dataa vierailijasta ja näin voitte tarjota heille entistä kohdennetumpia sisältöjä.

Tällä ohjeella saat enemmän tuloksia yrityksen blogiteksteistä:

  1. Suunnittele ja toteuta yrityksesi kohderyhmään kuuluvalle ostajapersoonalle häntä kiinnostava blogiteksti. Tarjoa sisältöjä erilaisille blogilukijoille ja ostajapersoonille sekä eri ostopolun vaiheissa oleville henkilöille. Asetu mahdollisen asiakkaasi saappaisiin ja mieti, millainen sisältö kiinnostaisi ja auttaisi juuri häntä? Jos resursseja sisältöjen luomiseen ei kiireisessä arjessa löydy itseltä, saat sisältöjen luomiseen avun mm. Vinen kumppaniyrityksiltä. Lue lisää verkkosivujen konversiokartoituksesta ja Vine-kumppanuudesta täältä.
  2. Varmista, että sivustollasi/blogissasi on tarpeeksi kävijöitä yrityksesi kohderyhmän joukosta. Ilman verkkosivukävijöitä on yrityksesi vaikea tuottaa tuloksia. Helppo tapa lisätä liikennettä sivuillesi on muun muassa B2B uutiskirjeviestintä. Uutiskirjeviestintä on saavuttanut uuden suosion näin etätyökaudella, minkä vuoksi siihen kannattaa erityisesti panostaa. Lue aiempi blogitekstimme Näin saat aikaan reaktioita ja tuloksia nykyaikaisella uutiskirjeviestinnällä.
  3. Rakenna konversioelementit tukemaan tekstiäsi. Valitse blogitekstiisi lukijan ostopolkua tukeva elementti. Tässä reseptissä näitä ovat bottilomakkeet, tapahtumailmoittautumislomake, CTA-nappula eli toimintakehote, ja pop up-lomake. Bottilomaketta varten sinun on käsikirjoitettava lyhyt keskustelu, joka näkyy tietyssä tekstikohdassa. Olet tässä tekstissä törmännyt bottilomakkeeseen muutaman kerran. Bottilomakekeskustelun ei tarvitse olla pitkä, mutta sen tehtävä on tarjota aktivointia lukijalle. Pop up-lomaketta varten tarvitset lomakkeen, joka pop up-ikkunaan sijoitetaan. Tutustu elementtien mahdollisuuksiin tarkemmin demosivuillamme.
  4. Sijoita rakentamasi konversioita lisäävät elementit osaksi blogitekstiäsi. Elementin on tarkoitus tukea lukukokemusta, ei häiritä, joten mieti elementtien paikat tarkkaan. Tässä reseptissä käytettyjen elementtien lisäksi voit hyödyntää mm. yhteydenottolomaketta, chatbotia ja drip- eli jälkiviestejä. Kaikkien respetissä esiteltyjen elementtien tehtävänä on tarjota houkuttelevia tarttumapintoja blogitekstin aiheesta kiinnostuneelle asiakkaalle. Blogitekstin jatkopolku ei tällöin jää ainoastaan “Lue seuraava blogitekstimme” -vaihtoehdon varaan. Lisäksi saat konvertoitua myös ne henkilöt, jotka ovat poistumassa tai jo poistuneet blogisivuiltasi. Voit tutustua sivuston konversioita lisääviin elementteihin myös demosivuillamme tai maksuttomassa Verkkosivujen liidioppaassamme:
  5. Ohjaa elementtien aikaansaamien konversioiden myötä syntyneet kuumat liidit myynnille ja lämmittelyä kaipaavat markkinoinnin jatkotoimenpiteiden kohteiksi.

  6. Annoksesi on valmis! Tämän reseptin avulla saat enemmän konversioita ja tuloksia yritysblogistasi. Blogilukijan rooli muuttuu hyvin suunniteltujen sisältöjen + markkinoinnin automaation aikaansaamien konversioiden myötä passiivisesta ja tuntemattomasta verkkosivuston silmäilijästä aktiiviseksi ja tunnistetuksi liidiksi sekä potentiaaliseksi asiakkaaksi.

  7. Toista resepti jokaisen blogitekstiisi osalta ja muokkaa sitä oman maun mukaan. Valitse jokaisen blogitekstin yhteyteen ne konversioita lisäävät ainekset, jotka parhaiten houkuttelevat ja opastavat lukijaa hänen matkallaan kohti ostopäätöstä.

Kiinnostaako verkkosivujen konversioiden lisääminen? Katso täältä maksuton nauhoite webinaaristamme Verkkosivujen asiakaspolut ja sudenkuopat. Webinaarissa kerromme miten tunnistat verkkosivujesi asiakaspolut sekä mahdolliset sudenkuopat ja umpikujat. Ilmoittaudu alla olevasta lomakkeesta myös tuleviin ajankohtaisiin ja hyödyllisiin webinaareihimme. Muut maksuttomat webinaarinauhoitteemme voit tilata täältä.

5. Aloita vuosi 2021 ottamalla markkinoinnin automaatio rohkeasti apuun digimarkkinoinnissa ja myynnissä

Ota ilo irti markkinoinnin automaatiosta vuonna 2021, sillä viet kaikki tämän tekstin vinkit käytäntöön. Markkinoinnin automaation avulla tuotat tuloksia myynnin ja markkinoinnin tarpeisiin vuonna 2021. Hyödynnä markkinoinnin automaation mahdollisuuksia rohkeasti. Niiden avulla yrityksesi käynnistää tuloksellisen ja toiveikkaan (etä)myynnin ja markkinoinnin vuoden 2021!

Jos markkinoinnin automaatio terminä tai aiheena askarruttaa, lue blogiteksti Näin uskallat aloittaa markkinoinnin automaation tai osallistu maksuttomiin keskiviikkoaamun webinaareihin aiheesta (tai tilaa aiempien webinaarien nauhoitteet) täältä.

Miten markkinoinnin automaatio toimii käytännössä? Millä keinoilla se tuo lisää liidejä ja asiakkaita B2B yrityksille? Kokosimme Vine markkinoinnin automaation ”ainekset” demosivuillemme, joilta saat maistiaisen automaation hyödyistä helposti ja nopeasti. Kokeile ja tutki demosivuilla vapaasti kaikkia markkinoinnin automaation ainesosiamme.

Kuulostavatko blogitekstin vinkit ja tavoitteet kiinnostavilta? Vine markkinoinnin automaation starttipaketilla pääset alkuun vain kolmessa kuukaudessa. Starttipaketin avulla saat Vinen kotimaisen asiantuntijatiimin tukeman ja kevyen alun markkinoinnin automaation mahdollisuuksiin. Starttipaketti sopii teille, jos yrityksellänne on verkkosivut sekä jotain asiakastanne kiinnostavaa sisältöä (esim. tuote- tai palveluoppaat, asiakastarinat tai vaikkapa blogitekstit).

Tervetuloa tuleviin webinaareihimme oppimaan lisää B2B markkinoinnin ja myynnin ajankohtaisista, tässäkin blogitekstissä käsitellyistä aiheista! Ilmoittaudu keskiviikkoaamun maksuttomiin, puolen tunnin webinaareihimme täyttämällä alla oleva lomake.

Valitse ne webinaarit, joihin haluat osallistua ja klikkaa ”Ilmoittaudu webinaareihin”. Saat tarkemmat osallistumisohjeet sähköpostiisi. Kaikki ilmoittautuneet saavat webinaarien vinkit ja materiaalit avukseen webinaarin jälkeen, joten kannattaa ilmoittautua mukaan, vaikket vielä tietäisikään, pääsetkö linjoille. Aiempien webinaariemme maksuttomat nauhoitteet voit tilata sähköpostiisi täällä. Tervetuloa mukaan!

Samanlaisia ​​artikkeleita

Markkinoinnin automaatio verkkokaupassa

Myy enemmän ja paranna asiakkaan kokemusta.

Automatisoitu tapahtumahallinta – excusez-moi?

Automatisoi kaikki, joka vie aikaasi tapahtuman luovalta suunnittelulta ja itse tapahtuman järjestämiseltä…

Miten rakentaa hyvin konvertoiva laskeutumissivu?

Kun haluat tuottaa liidejä, tehdä lisämyyntiä tai kerätä tietoa, tarvitset osuvan laskeutumissivun.

Mitä etävuosi opetti B2B yritykselle? B2B markkinoinnin ja myynnin parhaat palat vuodelle 2021

Markkinoinnin automaatiopalvelu on hyödyllinen lisäys yrityksen markkinointiviestinnän palettiin.

Case SVKK – Vine automatisoi SVKK:n tapahtumahallinnan ja -viestinnän ja vapautti markkinoinnille arvokasta aikaa sisältöjen kehittämiseen

“Vine markkinoinnin automaatiolla tehty viestintä vapauttaa rutiinitehtävistä. Me voimme keskittyä sisältöön, kun tiedämme, että väline toimii.” – Minna Kakko, SVKK

“Koen, että Vine on meille hyvä kumppani, koska tekin olette pienehkö kotimainen yritys niin kuin mekin. Joustavuus ja helposti lähestyttävyys – erittäin hyvä juttu.” – Tarja Teittinen, SVKK

“Meille on tulossa monia isoja palveluihin ja niiden viestintään liittyviä kehitystavoitteita ensi vuonna, on hyvä, että meillä on Vine ja tieto siitä, että todennäköisesti Vinessä on ominaisuuksia, joita me voidaan hyödyntää ja jotka auttavat meitä niissä haasteissa.” – Tarja Teittinen, SVKK

Suomalais-Venäläinen kauppakamari (SVKK) rakentaa liiketoiminnan mahdollisuuksia Suomen ja Venäjän välille ja tarjoaa yrityksille parhaan tavan hyödyntää Venäjän-kaupan mahdollisuudet. SVKK:n ja Vinen yhteinen taival markkinoinnin automaation osalta alkoi vuoden 2016 loppupuolella SVKK:n etsiessä uutta viestintäratkaisua, jolla viestit saataisiin luotettavasti perille tärkeille kohderyhmille. Vine Markkinoinnin automaatio astui tällöin kuvaan SVKK:n markkinointikirjeiden, uutiskirjeiden sekä jäsenkirjeiden luotettavan ja laadukkaan rakentamisen, jakelun ja niiden aikaansaamien reaktioiden seurannan turvaamiseksi ja kehittämiseksi.

Haastattelimme SVKK:n hallintopäällikkö Minna Kakkoa ja palvelujohtaja Tarja Teittistä heidän kokemuksistaan Vinen markkinoinnin automaatiosta. Minna ja Tarja ovat nyt, noin 4 vuotta markkinoinnin automaation käyttöönoton jälkeen, tyytyväisiä ja tottuneita Vine-käyttäjiä ja kokevat työkalun ja sitä tukevan asiantuntijapalvelun helpottavan ja tehostavan markkinoinnin arkea merkittävästi.

Tapahtumahallinta ja -viestintä helpottuu

Vinen tärkeimpänä plussana Minna nostaa esiin tapahtumiin liittyvän automatisoinnin. Vine markkinoinnin automaatiolla SVKK hoitaa niin tapahtumien kiitosviestit, ilmoittautumisvahvistukset, palautepyynnöt kuin muunkin tapahtumaviestintään liittyvän rutiinityön.

Minna pitää tapahtumaviestintään ja -hallintaan liittyvää automatisointia äärimmäisen tärkeänä ja rutiineja helpottavana tekijänä. “Järjestämme paljon tilaisuuksia, se on meille olennaista tässä hommassa. Etenkin nyt kun on online-tilaisuuksia, on hybriditilaisuuksia, on monen muotoista tapahtumaa… kaikki pysyy hanskassa. Meillä on monen tilaisuuden ilmoittautumiset menossa yhtä aikaa. Kun automaatiot saadaan pyörimään, tapahtuman vastuuhenkilö saa tiedon siitä, kuka on ilmoittautunut mihinkin tilaisuuteen ja saamme kaikki tapahtuman viestit varmasti perille. Se on tapahtumajärjestäjille olennaista.”

Aikaa vapautuu markkinoinnin rutiinitehtävistä laadukkaaseen sisällöntuotantoon

Minna nimeää markkinoinnin rutiinitehtävistä vapautuneen ajan yhdeksi Vinen parhaimmista puolista. Vapautuneen ajan voi käyttää mm. tärkeiden sisältöjen kehittämiseen ja rakentamiseen. “Vine MA:lla tehty viestintä vapauttaa rutiinitehtävistä. Kun joku ilmoittautuu tapahtumaan, automaatio lisää henkilön suoraan tapahtuman osallistujalistalle ja hänelle lähtee “kiitos ilmoittautumisesta” -viesti. Ei tarvitse miettiä, lähetinköhän minä ilmoittautuneelle jo viestin siitä, että ilmoittautuminen on tullut perille”, Minna kertoo. Me voimme keskittyä sisältöön, kun me tiedämme, että väline toimii.

Tarja ja Minna ovat molemmat tyytyväisiä myös siihen, että Vinellä luodut ja lähetetyt markkinointiviestit, (B2B) uutiskirjeet ja jäsenkirjeet ovat hyvännäköisiä ja menevät luotettavasti perille. “Testaan viestien lähettämistä usein henkilökohtaisiin sähköposteihini ja erilaisiin alustoihin, iPhoneen ja muihin puhelinmalleihin ja viestit menevät yllättävän hyvännäköisinä perille”, Minna mainitsee. “Uutiskirjepohjat ovat kehittyneet ja myös meidän omat viestimme ovat kehittyneet viimeisen vuoden aikana tosi paljon, Tarja mainitsee tyytyväisenä. “Tekeminen helpottuu koko ajan ja työkalua kehitetään koko ajan. Koen itsekin työkalun tosi helppokäyttöiseksi, vaikka harvoin sitä käytänkin ja työkalu on saattanut päivittyäkin oleellisesti käyttöjen välillä.” Minna lisää: “Jos mitään ongelmaa on esiintynyt, niihin saa nopeasti avun Vineltä.”

Lue Vinen vinkit nykyaikaiseen ja tulokselliseen B2B uutiskirjeviestintään blogistamme ja tilaa maksuton webinaarinauhoitteemme Tuloksellinen B2B uutiskirjeviestintä täältä.

Aktiivinen apu lähellä ja aina valmiina

Minna ja Tarja kuvailevat Vineä samaistuttavaksi, joustavaksi ja pienehköksi kotimaiseksi toimijaksi, samanlaiseksi kuin he itsekin ovat. “Vineläiset”, kuten asiakkaamme meitä tuttavallisesti kutsuvat, saavat Tarjalta ja Minnalta paljon kiitosta. Vinellä asiakkaiden kommentit otetaan huomioon ja Vinen asiakastuki on edelleenkin erinomainen, olen antanut siitä useasti palautetta. Me olemme pyörittäneet viestintää Vinellä vuodesta 2016 lähtien ja aina on saatu aika henkilökohtaista palvelua, koko ajan.”, Minna hehkuttaa.

Apua, tukea ja ideoita on saatu alkaen käyttöönottovaiheesta ja aina sen jälkeenkin. Vinellä on proaktiviinen ote, ja meille tarjotaan niitä uusia (Vinen) mahdollisuuksia mitä me ei ehkä itse Vinen uutiskirjeistä tai muualta ole vielä ehditty lukemaan. Ja tosiaan ne kehitysideat ja kommentit, joita laitan Vinelle säännöllisin väliajoin, ne otetaan huomioon. Saan aina jonkun kommentin, vaikkei kaikkea pystyttäisi toteuttamaankaan”, Minna jatkaa. “Käytössä kehittyy koko ajan ja uusia toiminnallisuuksia tulee!”

Uudet mahdollisuudet muuttuvaan B2B markkinoinnin ja myynnin maailmaan mukautumisessa

Minna ja Tarja näkevät Vine markkinoinnin automaatiossa Vinellä tehtävän viestinnän ja tapahtumahallinnan lisäksi myös uusia mahdollisuuksia mm. nykyisten ja potentiaalisten asiakkaiden aktivoimisessa mm. SVKK:n verkkosivuilla. Markkinoinnin kannalta kiinnostavia mahdollisuuksia on vielä hyödyntämättäkin, kunhan ne ehditään ottaa käyttöön, kertovat Minna ja Tarja. “Vastaamme usein meille liidejä yms. tarjoaville palveluntarjoajille, että meillä on vielä omakin (Vinen) työkalu näiltä osin vielä osittain hyödyntämättä, joten tutkitaan se ensimmäisenä!”

Vine mahdollistaa myös viestinnän kehittämisen entistä parempaan suuntaan: Esimerkiksi segmentointi on yksi iso ja tärkeä ensi vuoden juttu. Meidän viestintämme kehittäminen ja palvelujen tuottaminen kohdennetummin meidän asiakkaille. Tulevaisuuden toiveena on se, että mahdollisimman personoitu ja kohdennettu viestintä olisi helppoa ja sujuvaa”, kertoo Tarja.

Tarja kokee Vinen helpottavan myös tulevaisuuden viestinnällisten haasteiden selvittämistä“Meille on tulossa monia isoja palveluihin ja niiden viestintään liittyviä kehitystavoitteita ensi vuonna, on hyvä, että meillä on Vine ja tieto siitä, että todennäköisesti Vinessä on ominaisuuksia, joita me voidaan hyödyntää ja jotka auttavat meitä niissä haasteissa.“ Hän jatkaa: Meidän ei tarvitse ensimmäisenä ruveta miettimään, että nyt täytyisi sitten tavata palveluntarjoajia, joita kilpailuttaa vaan todennäköisesti me pärjätään sillä samalla työkalulla ja se on kyllä todella helpottavaa.”

Kiinnostaako laadukas B2B uutiskirjeviestintä ja automatisoitu tapahtumahallinta ja -viestintä? Tutustu kotimaisen Vinen 3kk starttipakettiin, jolla käynnistät ne kevyesti asiantuntijoidemme tukemana.

Here is displayed interactive form 317827292

Järjestimme marraskuussa 2020 webinaarin “Tuloksellinen B2B uutiskirjeviestintä”. Käy tilaamassa maksuton nauhoite webinaarista täältä ja nappaa laadukkaan ja myyntiin suoraan kytketyn viestinnän vinkit talteen. Tervetuloa myös muihin maksuttomiin B2B markkinointi ja myynti -aiheisiin keskiviikkoaamun webinaareihimme! Rastita alta ne webinaarit, joihin haluat ilmoittautua ja klikkaa ”Ilmoittaudu webinaareihin”. Saat osallistumisohjeet sähköpostiisi.

Form 315064067 to be rendered here.

Samanlaisia ​​artikkeleita

Markkinoinnin automaatio verkkokaupassa

Myy enemmän ja paranna asiakkaan kokemusta.

Automatisoitu tapahtumahallinta – excusez-moi?

Automatisoi kaikki, joka vie aikaasi tapahtuman luovalta suunnittelulta ja itse tapahtuman järjestämiseltä…

Miten rakentaa hyvin konvertoiva laskeutumissivu?

Kun haluat tuottaa liidejä, tehdä lisämyyntiä tai kerätä tietoa, tarvitset osuvan laskeutumissivun.

Mitä etävuosi opetti B2B yritykselle? B2B markkinoinnin ja myynnin parhaat palat vuodelle 2021

Markkinoinnin automaatiopalvelu on hyödyllinen lisäys yrityksen markkinointiviestinnän palettiin.

Markkinoinnin automaation työnkulut, joista en luopuisi

Markkinoijana tärkeimpiä tehtäviäni on luoda ostovalmiita liidejä myynnille. Markkinointia ja myyntiä on muutoinkin helpompi tehdä, kun asiakkaan ostopolkuja pystyy seuraamaan ja automaatio tallentaa asiakkaan liikkeistä tietoa. Nykyajan myyjät eivät soittele enää kylmäpuheluita, vaan ovat yhteydessä asiakkaisiin, joilla on todistetusti kiinnostusta tuotetta kohtaan. Keskustelu ei siten ole väkinäistä, vaan pystytään luontevasti käymään läpi tuotteen hyötyjä ja asiakkaan mahdollisia huolia. Yhdessä voidaan määritellä, miten ratkaisu istuu asiakkaan liiketoimintaan.

Here is displayed interactive form 317312180

Markkinoinnin automaatio on sekä markkinointia että myyntiä helpottava kokonaisuus. Hyvin suunnitellut työnkulut säästävät myyjien aikaa, koska aikaa ei tarvitse tuhlata ei-ostovalmiisiin liideihin. Markkinoijalle puolestaan jää enemmän aikaa osuvien sisältöjen laatimiseen.


Tästä johtuen automaation työkulku (workflow) numero 1, jonka tarvitset:

1. Liidin automaattinen siirtäminen markkinoinnilta myynnille

Triggeri: Liidipisteet ylittävät asetetun rajan 

Liidin sujuva siirtyminen markkinoinnilta myynnille takaa sen, että liidi on yhä kuuma siirtyessään myynnin käsiteltäväksi. Liidin nopea käsittely ja yhteydenotto, kun liidi on kuumimmillaan, lisää todennäköisyyttä siihen, että käsiteltävä liidi etenee asiakkaaksi.

Markkinoinnin ja myynnin yhteistyö paranee, kun ei tarvitse odotella yhteydenottopyyntöjä tai pyöritellä yhteystietoja excelissä. Markkinoinnin automaatio vähentää manuaalista työtä ja pitää liidit yhteystietoineen tallessa.

Miten liidipisteet toimivat? Tarkista omasi täältä.

2. Teemaan liittyvät viestit


Triggeri: Vierailu teemaan liittyvillä sivuilla


Tämä automaatio muistuttaa verkkovierailijaa käynnistään sivuillasi ja antaa sinulle mahdollisuuden korostaa omaa asiantuntijuuttasi. Riippuen siitä millä sivuilla vierailijasi on käynyt, kohdenna hänelle sisältöä, joka liittyy hänen tutkimaansa aiheeseen. Miten olisi jokin aiempi blogitekstisi, opas tai videopätkä? 

Hyödyllistä on myös tieto siitä, miten vastaanottaja on reagoinut viestiisi. Onko hän klikannut linkkiä tai ladannut dokumentin? Voit käyttää tätä tietoa viestiesi sisällön parantamiseen.


80 % asiakkaista katsoo viittä tai useampaa sisältöä sivuillasi ennen ostopäätöstä. Kutsu asiakkaasi yhä uudestaan sisältösi pariin ja auta häntä tekemään ostopäätös.

Kiinnostiko yllä oleva fakta? Lue 10 faktaa sisältömarkkinoinnista.

3. Tapahtumanhallinta

Triggeri: Tapahtumaan osallistuminen

Markkinointiautomaatio kerää tapahtumailmoittautumiset ja hoitaa tapahtumaviestinnän. Osallistujat saavat ajankohtaista viestintää riippumatta siitä, missä vaiheessa he ilmoittautuvat tapahtumaan. Automaatiolla pystyt myös segmentoimaan osallistujia – voit esimerkiksi suunnitella viestintäsi sen perusteella, onko kyseessä jo olemassa oleva asiakkaasi vai jokin uusi tuttavuus. Tapahtumahallinnassa automaatio on kuin puuttuva lisäkäsi, se hoitaa ajastetut viestit puolestasi.

Kaikki tapahtumat eivät vaadi fyysistä paikallaoloa, vaan webinaaritkin ovat esimerkki tapahtumasta. Tervetuloa mukaan meidän markkinoinnin automaatio -aiheisiin webinaareihimme:

Lomake 315064067 näytetään tässä.


4. Lomakkeen täyttö

Triggeri: Lomakkeen täyttö

Lomakeautomaatioilla voi suunnitella mitä tapahtuu, kun henkilö täyttää jonkin tietyn lomakkeen. Osittain tämä menee limittäin numeron automaatio numeron 2 kanssa. Uutiskirjetilaus on helppo esimerkki: henkilö saa heti tilausvahvistuksen > odotetaan 10 min > henkilö saa edellisen uutiskirjeesi. Jatkossa uutiskirjeet tulevat hänen sähköpostiinsa, kun lähetät ne.

Tämän lisäksi automaatio voi tehdä muutoinkin päätelmiä lomakkeen lataajasta – onko hänelle lähetetty jo suosituinta opastasi? Onko hän ollut jo paikalla aiheeseen liittyvässä webinaarissa? Jos ei, niin kutsu hänet ihmeessä!

Onko teillä verkkokauppa? Lue aiempi blogiteksti: Markkinoinnin automaatio verkkokaupassa.

Haluatko lukea lisää automaatio työnkuluista? Katso tältä sivulta käytännön toteutuksia.

LIIKKEELLE MARKKINOINNIN AUTOMAATIOSSA

Markkinoinnin automaatiolla voit segmentoida verkkovierailijoita haluamallasi tavalla riippuen niin yrityksen tiedoista kuin henkilön kävijätiedoista. Pidäthän tämän mielessäsi lähtiessäsi suunnittelemaan uusia automaation työnkulkuja. Voit esimerkiksi valita viestisi vastaanottajiksi: 1) tietyn kokoiset yritykset 2) tietyltä alueelta 3) henkilöt yrityksestä, joilla on tietty rooli 4) ja jotka ovat tehneet toiminnon x sivuillasi. Erittäin tarkkakin kohdennus on mahdollista. Kohdennettu markkinointi on tehokkaampaa ja maksaa vähemmän kuin saman viestin välittäminen kaikille.

Hauatko kuulla mitä markkinoinnin automaatio voi tehdä liiketoiminnallesi? Tutustu Vinen 3kk starttipakettiin ja lähde ketterästi liikkeelle. Anna automaation helpottaa myös teidän työntekoanne! 

Katso aiemmat blogitekstimme: Markkinoinnin automaatio -sanaston sekametelisoppa.